Peltikatto alan asiantuntijalta

Peltikatto kuuluu luonnollisesti olennaisena osana Pohjolan Laatukaton osaamisalueen piiriin. Olipa tarpeen sitten vanhan peltikaton korjaus tai uusiminen, peltikate on aina hyvä ja kestävä vaihtoehto, sillä pelti on materiaalina vahvaa mutta silti helposti taipuvaa ja leikattavaa, jolloin se on mahdollista asentaa vaivatta erilaisilla kattoprofiileilla varustettuihin taloihin. Peltikatto onkin eittämättä käytetyin kattotyyppi maassamme johtuen juuri sen asennushelppoudesta, suhteellisen edullisesta hankintahinnasta sekä juuri kestävyydestä. Peltikatto myös kestää vuosikymmenien ajan, jolloin kyseessä on varsin hyvä sijoitus kotiisi.

Peltikaton asennus

Peltikaton asennus käy kokeneilta ammattilaisilta nopeasti, sillä kuten mainittua, pelti materiaalina on helposti asennettavaa sen taivutettavuudesta ja helposta leikattavuudesta johtuen. Kattopeltien asennus on silti viisainta jättää nimenomaan alan ammattilaisten tehtäväksi, sillä näin lopputuloksesta tulee varmasti hyvä ja kestävä – ja luonnollisesti saat samalla myös takuun sekä materiaaleille että tehdylle työlle. Uudenmaan alueella peltikaton asennus on helpointa tilata Pohjolan Laatukaton asiantuntijoilta: me palvelemme nopeasti, luotettavasti ja joustavasti.

Kattopelti laajasta valikoimasta

Kun me vastaamme katon remontoimisesta, uusimisesta tai asentamisesta, käytössämme ovat vain parhaat materiaalit. Käyttämämme kattopelti on ensiluokkaista ja sisältää pitkän takuun. Valikoimistamme saat kattopellit myös eri värivaihtoehdoilla, joten kauttamme saat taatusti juuri omaan kotiisi parhaiten istuvan katon – myös väriltään! Ota yhteyttä myyntiimme ja kysy rohkeasti lisää eri vaihtoehdoista.

Konesaumakatto on kestävä valinta

Perinteinen vedenpitävä konesaumakatto vaatii tekijältään lujaa ammattitaitoa ja kattoalan tietämystä. Uudenmaan alueella konesaumattu peltikatto on kuitenkin helppoa tilata niin ikään Pohjolan Laatukaton asiantuntijoilta, sillä meillä on pitkällistä kokemusta sekä peltikatoista että konesaumakatoista. Konesaumakatto soveltuu mainiosti myös loiville (1:10-kaltevuudella oleville) katoille sekä vanhoille katoille, joiden profiili on notkahtanut tai vinossa – kattoa ei tarvitse konesaumakattoa varten suoristaa erikseen, jolloin rakennuksen ominainen ilme säilyy. Konesaumakaton materiaalina voi olla pellin ohella myös esimerkiksi alumiini tai kupari.

Kun kattotyöt tarvitsevat tekijäänsä Uudenmaan alueella, Pohjolan Laatukatto on aina valmiina palvelemaan. Oli tarpeena sitten korjauttaa, uusia tai asennuttaa kokonaan uusi katto, voit aina kääntyä meidän puoleemme turvallisin mielin – ota siis rohkeasti yhteyttä ja pyydä meiltä tarjousta!